sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Tietovuoto

Julkaisemme tämän tietovuodon poikkeuksellisesti nimimerkillä:

Vuonna 1968 valmistui Stanley Cubrickin ohjaama kuuluisa tieteiselokuva Avaruusseikkailu 2001 (2001: A Space Odyssey). Elokuvassa kuvataan mm. kuinka maapallon ulkopuolinen äly antoi vauhtia planeettamme kehitykselle: Ihmisapinat oppivat käyttämään työkaluja ja näin sai alkunsa nykyihminen. Vuosi 1968 on myös pääministeri Alexander Stubbin syntymävuosi.

Perjantaina 10.10.2014 - eli 46 vuotta pääministerin syntymän ja elokuvan valmistumisen jälkeen tapahtui se, mitä kansakunta on pelännyt koko olemassaolonsa ajan: Suomi menetti kolmen AAA:n luottoluokituksen. Hallituslähteistä vuotaneiden tietojen mukaan nyt on paniikki ja katseet on käännetty ulkopuolisen älyn etsimiseen. Niin tai näin, ruotsalaislehti Dagens Industrin mukaan maan entistä valtiovarainministeriä Anders Borgia on pyydetty Suomen hallituksen neuvonantajaksi.

Hallituslähteistä kiistetään jyrkästi, Stubb olisi keksinyt idean ulkopuolisen älyn kutsumisesta apuun tuosta elokuvasta. Ja että sama elokuvan valmistumisvuosi ja pääministerin syntymävuosi on puhdas sattuma. Ja että Avaruusseikkailu 2001 sattuu nyt vain olemaan pääministerin suosikkielokuva.

"Tyyskä vaan"



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Lisäpöytäkirja

Evoluutioteorian perusteoksena pidetään Charles Darwinin teosta The origin of Species eli "Lajien synty luonnollisen valinnan kautta eli luonnon suosimien rotujen säilyminen taistelussa olemassaolosta." Sen lisäpöytäkirja "Labradorien merkitys vesinisäkkäiden evoluutiossa" on jäänyt varsin vähälle huomiolle, mutta se on noussut jälleen arvoon arvaamattomaan näin seurakuntavaalien alla. Lisäpontta lisäpöytäkirjan lisäpainokselle on antanut myös "Oikeutta eläimille - vapauttakaa Särkänniemen delfiinit"-liikkeen kannanotot pullonokkadelfiinien puolesta. Uskomus tuon lisäpöytäkirjan aitoudesta elää sitkeästi, vaikka Charles darwin aikanaan kiisti sen olemassaolon jyrkästi. Varmuuden vuoksi Darwin nimesi tutkimusaluksensa Beagle-laivaksi, vaikka yleisesti tiedetään, että luonnontieteilijä hankki ensimmäisen labradorinnoutajansa jo nuorena opiskellessan lääketiedettä Edinburgissa.

The Origin of Species-lisäpöytäkirjassa kuvataan pullonokkadelfiinejä seuraavasti: Delfiini on tunnettu sen ystävällisestä luonteesta ja uteliaisuudesta vedessä tai veden lähellä olevia ihmisiä kohtaan. Sukeltajille delfiinien tutkimukset eivät ole ollenkaan tuntemattomia tilanteita, ja usein eläimet sallivat taputuksia tai silityksiä. Tiedossa on tapauksia, jolloin delfiinit ovat nostaneet haavoittuneita sukeltajia pintaan turvaan. Tällaiset tapaukset ovat ansainneet niille lisänimen "ihmisen paras ystävä vedessä." - Kyseisen käyttäytymisen selittää parhaiten se, että nämä vesinisäkkäät polveutuvat suoraan labradorinnoutajista.


Tyyne lähettää terveisiä kaikille Särkänniemen sukulaisille: Maapallon pinta-alasta yli 70 % on merta ja sen lisäksi on mukavia lampia, missä voi uiskennella - ja on oma rauha, kun yleisöäkin on vähemmän.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Kolme aata

Yle-Teema
Keskiviikko 10.9.2014


Klo 07 - 16.00: Teematieto

Klo 16.00 - 17.15: Isä Matteon tutkimuksia

Isä Matteo selvittää rikoksia ystävällinen ilme kasvoillaan.

Klo 17.15 - 18.00: Luontohetki: Labradorin elämää.

Hellyttävä kertomus Tyynestä, joka ystävystyy Billyn kanssa.
















Klo 18 - 19.00 Ennen elokuvaa

Ohjaaja Fitch kertoo illan elokuvan Kolme aata synnystä.

Klo 19.00 - 23.15: Illan  elokuva: Kolme aata (Suomi 2014)

Kauhuelokuva syrjäisestä maasta, jonka asukkaat joutuvat luottoluokittajan uhriksi. Pääosissa Standart & Poor's.


lauantai 6. syyskuuta 2014

Viesti tuonpuoleisesta

Tietotekniikka on ihmeellinen asia. Pilvipalvelujen uusin käyttösovellus mahdollistaa viestit myös tuonpuoleisesta. Netti ei todellakaan tunne rajoja - siinä mielessä Putin on erittäin edistyksellinen johtaja.

Juuri hetki sitten blogiimme tipahtikin pilvestä nyt edessäsi oleva päivitys, suoraan tuonpuoleisesta. Ja Topihan se sieltä kirjoittaa:

Terveiset täältä pilven reunalta. Huomasin pari kuukautta sitten, että Ulla vehtasi Reiskan kanssa ihan tosissaan. Ja että jälkikasvua on odotettavissa pikapuoliin. Jotta Ullalla olisi sitten synnytyksen jälkeen edes hetken omaa aikaa, kirjoitin tämän iltasadun: Mikä sen mukavampaa kuin yhteinen lukuhetki ennen yöunia. Sitten vaan tuutilullaa ja pennuille unta palloon. Ja äiti voi hetken huokaista.

"Olipa kerran kaukana idässä suuri valtakunta, jonka hallitsija oli muuten mukava mies, mutta hän ei pitänyt siitä, että muiden valtakuntien hallitsijat silloin tällöin unohtivat kuinka suuren valtakunnan hallitsija hän oli. Tämän todistaakseen hän järjesti jopa maailman suurimmat talviurheilukisat, mutta sekään ei auttanut: Kaverit vain narisivat, että osasta vessoista puuttui lukot. Ja kun samaan aikaan muut kiusasivat hänen parasta kaveriaan - Ukraina-nimisen valtakunnan johtajaa siitä, että hänellä oli yksityinen eläintarha ja muilla ei - tuli suuren valtakunnan hallitsijalle niin sanotusti mitta täyteen. Hän päätti lähettää ns. separatisteja sorsastajiksi naamioituneena Itä-Ukrainaan lietsomaan väestön keskuuteen eripuraa, jotta suuri hallitsija sitten voisi saapua rauhoittamaan tilanteen ja samalla siinä hieman siirtyisi rajakin. Varsinaisia sotajoukkoja ei lähetetty, muutoinhan kyseessä olisi sota, jota kukaan moderni hallitsija ei tietenkään halua. Mutta sorsastajillahan on tunnetusti lyijytöntä asearsenaalia ja taisteluvarustusta sen verran, että viesti menisi perille. Jotta sepaaratistisorsastajasta ei kuitenkaan jäisi liian sotaisa kuva, osalla miehistä oli mukanaan ystävällisen näköinen labradorinnoutaja.

SEPARATISTISORSASTAJA 

Kului useita viikkoja ja koko maailma odotti jännittyneenä, miten tässä käy. Puhuttiin jopa kylmän sodan syttymisestä, mikä oli jo ajatuksenakin hyytävä. Kunne eräänä yönä suuren valtakunnan johtaja näki unen, missä hän istui saunan lauteiden alla punaturkkisen koiran kanssa. Koira sanoi: "Kuule Vladimir, ei ne jätkät (mukaan lukien Angela Merkel) tosissaan olleet, ne vessan lukot oli ihan hyvät. Nyt menee kaikilta bisnekset ihan persiilleen. Mitä jos lopetettaisiin."

Ja niin tapahtui. Sen pituinen se.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Avoin kirje Tyynelle

Hau Tyyne!

Terveiset sinne Taka-Töölöön täältä Raahesta. Kuulin, että olit haukkunut junassa Seinäjoelle asti, no toisaalta se on ihan ymmärrettävää, olethan aina ollut innokas haukkuja. Mutta nyt olet jo ilmeisesti luovuttamassa? - Helsingissä on todellakin paljon ihmisiä, osa ansaitsisi tulla haukutuksi, mutta on selvää, että johonkin raja on vedettävä. Ehdottaisin kuitenkin, että hauku nyt ainakin ne, jotka yrittävät puhutella sinua - ei sinun tarvitse kaikkien outojen ihmisten huomionosoituksia hyväksyä. Hankkikoot oman labradorin. Meillä on kahden viikon kuluttua valmistujaiset, joten haukuttavaa löytyy täältäkin. Naapurin Matti lupasi sinulle turvapaikan, jos siltä tuntuu. Palataan asiaan, kun saavut.

Täällä menee ihan mukavasti. Kesä saapui viimein myös Kärsämänkylälle. Kirjosieppo ja käki ilmestyivät lauantaina. Ne räystäspääskyt -  joiden pesästä putoavia poikasia päivystät suu auki - saapuivat tänään. Myös se rantasipi, jonka poikaset söit viime kesänä. Ei siis kovinkaan pitkävihainen kahlaaja.

Itse vietin edellisen viikon Italiassa. Näin siellä ainoastaan yhden labradorin. Vaikutti masentuneelta. Italia on maa tuolla Alppien takana. Ihmiset ovat ystävällisiä ja siellä syödään enimmäkseen pastaa. Kävimme Rooma-nimisessä kaupungissa. Ihan mukava paikka, mutta rakennukset olivat päässeet aika huonoon kuntoon, kuten tuossa alla olevasta Forum Romanumista otetusta kuvasta näkyy.


Luulen, että olisit pitänyt eniten Piazza di Trevistä kahdestakin syystä; siellä olisi ollut paljon haukuttavaa ja lisäksi kyseisen toivomuslähteen vesi on sen verran lämmintä, että olisit voinut käydä uimassa ilman että seuraavat kaksi päivää olisivat menneet vesihäntää potiessa.



Tapasin matkalla myös aitoja italialaisia alkuasukkaita. Tuo vasemman puoleinen henkilö on Roberto, hänen yrityksensä valmistaa aitoja italialaisia savuporopizzoja. Oikealla hänen veljensä Luigi, joka aiemmin toimi erään kuuluisan loistoristeilijän perämiehenä, nykyisin hän toimii peruna-alan konsulttina. Iloisia veijareita molemmat.




Ulla pyysi kertomaan terveiset, että sen metsästyskoekoiraura sai nopean lopun. Ullahan kunnostautui Oulunsalossa järjestetyssä noutajien epävirallisessa kilpailussa niin hyvin, että innostuin ilmoittamaan sen viralliseen WT-kokeeseen. Kukaan ei ollut muistanut sanoa, että siellä avustaja on pukeutunut metsästysasun kaltaiseen vaatetukseen ja että siellä ammutaan haulikolla. Ullahan lähti ennen lupaa kuin kuppa Töölöstä, kun näki että siellähän haulikon piippu osoittaa taivaalle, että kohta sorsia tippuu kuin räntähiutaleita vappuna Kärsämänkylällä. Ajattelimme siis jatkossa keskittyä metsästykseen. Suunnitelma on sellainen, että sinä saat olla aloituspäivänä noutajana klo 12-14, sitten Ulla tuodaan Raahesta klo 14-23.00 väliselle ajalle ja sitten Ullaa tullaan hakemaan takaisin Raaheen. Sitten sinä voit jatkaa seuraavana päivänä haavakkojahdissa. Tämä edellyttäen, että Ulla ei ole äitiyslomalla, sillä kun on poikakaveri Kemissä.

Nähdään pikapuoliin,

Heikki




sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Tyynen juhlakonsertti


Tyyne muuttaa Taka-Töölöön.

Konsertin tarkoituksena ei ollut juhlistaa Tyyne poistumista toistaiseksi kaupunkikuvasta, vaan kannustukseksi: Raahesta on aina lähdetty maailmalle ja siellä on selviydytty. Juuri tästä syystä konsertin erikoisvieraana esiintyivät J-P Leppäluoto ja Lotta Jääskelä - Raahesta maailmalle lähteneet taiteilijat. He halusivat esityksillään vertauskuvallisesti sanoa: "Tyyne hyvä, sinä selviydyt ja palaat entistä vahvenpana."

J.P. Leppäluodon hienosti tulkitsema Harmaja-yhtyeen Viipyvä virta -niminen kappale kertoo juuri tästä: Älä jää paikallesi (kuten Rovaniemen metsästyskokeessa vuonna 2011), ei virtakaan voi viipyä paikallaan. Lähdettävä on, jotta voisi palata. Tai kuten Lotta Jääskelä muistutti kappaleessaan Ordinary Sunday Morning: Aamupapanat nautitaan hieman myöhemmin sunnuntai aamuna myös Helsingissä.


Kaikki Raahen Puhallinorkesterin soittajat olivat pukeutuneet labradorinnoutajan mustaan perusväriin.




lauantai 8. maaliskuuta 2014

Naistenpäivän spesiaali

Uskollinen lukijamme Liisa lähestyi toimitusta tiedustellen verkkojulkaisumme tulevaisuutta.

On totta, että päätoimittaja Topin jätettyä tehtävänsä, on julkaisutoiminta ollut pysähdyksissä. Topin päätoimittajakaudella keskityttiin paljolti elinkeinoelämän ja energiatuotannon kysymyksiin ja kesti aikansa, että uudet linjaukset blogin sisällöstä saatiin sovittua. Toisin sanoen oltiin vastaavassa tilanteessa, mistä Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja käytti (elinkeinoministeri Vapaavuoren tiedotustilaisuudessa) nimitystä "showstopperi" pohtiessaan sitä mahdollisuutta, että aikataulu Topinkin odottaman ydinvoimalatyömaan käynnistämiseksi osoittautuisi epärealistiseksi joidenkin epäoleellisten juridisten kysymysten ja Ukrainan kriisin aiheuttamien geopoliittisten vaikutusten vuoksi. Jos Fennovoima ennakoi showstopperia, niin Tyyne päätti pitää 8.3. olevaa naistenpäivää "startuppina."

Jotta toimituksemme julkaisulinja olisi vähintään yhtä selkeä kuin ympäristöministeri Ville Niinistön ohjeistus tapaus Talvivaarasta ja siitä, aikooko vihreät jatkaa hallituksessa odotettavissa olevasta myönteisestä ydinvoimalinjauksesta huolimatta - on syytä kertoa nyt avoimesti Topin päätoimittajakauden jälkeiset sisältöpainotukset, jotka ovat:

1. Labradorinnoutajan elämän tarkoitus: Ruoka

Naistenpäivän ruokaekstramme aiheena on juustoinen poromakkara nuotiolla kypsennettynä.



Testin tulos: Poro pysyköön poissa nuotiolta.

2. Muuta asiat

Muissa asioissa blogimme käsittelee aiheita, jotka eivät suoranaisesti liity ruokaan. Naistenpäivän ekstrassa onnittelemme Mikko Loukkaanhuhtaa, Olli Jaakkolaa ja Teemu Huhtalaa 19-vuotiaiden ampumahiihdon MM-kisojen viestikilpailun pronssimitallista! Kilpailu järjestettiin Yhdysvalloissa torstaina 6.3.2014.