sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Namusillan Kultapiiskun - "Tyyne" - juhlakonsertti

Raahen puhallinorkesteri järjesti syyskonsertin 23.11.2014 Tyynen nelivuotissyntymäpäivän kunniaksi. Raahesali täyttyikin Tyynen ja elävän musiikin ystävistä. Kapellimestarina toimi Heikki Siikaluoma ja vierailevana solistina Merja Larivaara. 


Tyynen toivomuksesta konsertin kuvaaminen oli kielletty. On nimittäin niin, että vaikka kaikki raahelaiset pitävät Tyynestä, niin Tyyne ei pidä raahelaisista. Eikä muistakaan, paitsi tietenkin oman perheen jäsenistä. Niin ja lisäksi Jan-Andersin Billystä ja Anun Pasista. Tästä johtuen joudumme tyytymään lyhyeen kirjalliseen kuvaukseen orkesterista:

"Kaikki soittajat olivat pukeutuneet labradorinnoutajan mustaan perusväriin. Klarinetit ja huilut oli sijoitettu kahteen eturiviin - oikealla puolella (yleisöstä katsoen) istui trumbetistit - lyömäsoittimet olivat esintymislavan takaosassa ja heidän edessään oli vaskisoittajien ryhmä. Kapellimestarin koroke oli perinteiseen tapaan edessä keskellä. Tyynen mielipaikka eli punainen iso lepotyyny oli aseteltu permennolle ensimmäisen penkkirivin keskelle."

Konsertti koostui Tyynen suosikkisäveltäjien teoksista. Merja Larivaaran tulkitsema "Suloinen myrkynkeittäjä" sai Tyyneltä runsaat suosionosoitukset. Orkesterisovitus "Aamulla varhain" (A. Järnefelt) puolestaan toi mieleen elokuiset aamuyön herätykset sorsastuskauden ollessa kiivaimmillaan. Mutta ehdoton suosikki oli Anssi Tikanmäen musiikista tehty kolmiosainen orkestraatio (sov. H. Elo) Maisemakuvia Suomesta ja siitä osa "Aamu lakeuksilla". Siinä Tyyne koki lähes ruumiistairtaantumisen kaltaisen henkisen kokemuksen nähdessään sielunsa silmin itsensä juoksemassa villinä ja vapaana äärettömyyteen yltävien Etelä-Pohjanmaan peltolakeuksilla keskellä: Horisontissa näkyi aina vaan yhä uusia valtavia fasaani- ja peltopyyparvia, joiden perässä saattoi kirmata yhä uudestaan ja uudestaan ilman ainuttakaan noutajapillin ohjausvihellystä.




maanantai 3. marraskuuta 2014

Hallitusseikkailu 2014

Tyyne täyttää lähiaikoina kunnioitettavat neljä vuotta. Juhlan kunniaksi toimituksemme julkaisee lyhentämättömän "director's cut"-käsikirjoituksen Tietovuoto-blogitekstistä:

HALLITUSSEIKKAILU 2014

Vuonna 1968 valmistui Stanley Cubrickin ohjaama kuuluisa tieteiselokuva Avaruusseikkailu 2001 (2001: A Space Odyssey). Elokuvassa kuvataan mm. kuinka maapallon ulkopuolinen äly vauhditti planeettamme kehitystä: Ihmisapinat oppivat käyttämään työkaluja ja näin sai alkunsa nykyihminen. Vuosi 1968 on myös Suomen pääministeri Alexander Stubbin syntymävuosi.
Perjantaina 10.10.2014 – eli 46 vuotta pääministerin syntymän- ja elokuvan valmistumisen jälkeen tapahtui se, mitä kansakunta on pelännyt aamunkoitostaan saakka: Suomi menetti kolmen AAA:n luottoluokituksen. Hallituslähteistä vuotaneiden tietojen mukaan nyt on paniikki ja katseet on käännetty ulkopuolisen älyn etsimiseen. Niin tai näin, ruotsalaislehti Dagens Industrin mukaan maan entistä valtiovarainministeriä Anders Borgia on pyydetty Suomen hallituksen neuvonantajaksi.

Pääministeri Stubb kiistää jyrkästi, että hän olisi keksinyt idean ulkopuolisen älyn kutsumisesta apuun katsottuaan tuon elokuvan:
”Se, että syntymävuoteni sattuu olemaan sama kuin Avaruusseikkailun valmistumisvuosi, on puhdas sattuma. Ja myös ne väitteet, että itse edustaisin elokuvassa kuvatun ihmisen evoluution huipentumaa, on myös liioittelua. Vieraiden kielten opiskelun yhdistäminen maratonjuoksuun ja triathloniin sekä siinä ohessa tapahtuva pääministerin tehtävien hoitaminen ei ole mitenkään erityisen vaikeaa. Tässä täytyy olla kyseessä tietovuoto vailla todellisuuspohjaa.”
 

Avaruusseikkailu 2001 on visuaalinen elokuva, juuri tästä syystä ohjaaja Stanley Cubrick palkittiin mestariteoksestaan Oscar-patsaalla. Elokuvan lopussa nykyihminen kelluu avaruudessa kuplan sisällä ja näkee elämänsä vaiheet päätyen Ludwig XVI:n tyyliin sisustettuun kartanoon oman kuolinvuoteensa ääreen.
Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan pääministeri tulisi esittämään seuraavassa talousneuvoston kokouksessa, että Suomi päästäisi valuuttansa kellumaan ja että tämäkin vahvistaisi sitä näkemystä, jonka mukaan maamme valtionjohto ammentaa ideoitaan kyseisestä elokuvasta. Oppositiopuolueiden rivistä onkin kuulunut kitkeränsävyisiä äänenpainoja: ”Suomen talous on kuin Aurinkokuninkaan hovi ennen sen romahtamista”, kirjoittaa Soini Perussuomalainen-lehdessä.

Siinä vaiheessa, kun eduskunnan kyselytunnilla esitettiin Avaruusseikkailun osittaista sensuroimista siten, että elokuvasta poistetaan kaikki poliittis-taloudelliset viittaukset, katsoi eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, että nyt on toimittava. ”Suomen maine on pelastettava ennen kuin keskustelujen sisältö vuotaa kansainväliseen mediaan. ” (– suora lainaus eduskunnan talousvaliokunnan kokouksesta). Mutta miten? Mistä löytyy se viisastenkivi, jolla toisistaan virheitä etsivät poliitikot saataisiin yhdessä tuumin etsimään ratkaisua kansantalouden pelastamiseksi.
Taustalla soi Avaruusseikkailu 2001:n tunnusmusiikki - Johan Straussin säveltämä Tonava kaunoinen - Eero istui lempinojatuolissaan, pöydällä lojui elokuvavuokraamon maksukuitti ja syysillan lämmönlähteeksi sytytetyn takan tiiliseinään heijastui liekkien loimu, kuin tähtitaivaalla kajastavat revontulet ennen auringon nousua. Puhemies muisteli lapsuuttaan; kuinka hänet oli kiedottu flanellipyyhkeeseen ja sitten - juostuaan pihasaunaan lumisen pihan poikki - lämpö oli tulvinut saunasta ja sulattanut pois kaikki arkiset ajatukset. Vasta presidentti Niinistön ääni puhelimessa palautti puhemiehen todellisuuteen:

”Terve Eero. Katsoin juuri Jennin kanssa sattumoisin hyllystä löytynyttä elokuvaa Avaruusseikkailu 2001, oletko nähnyt sen? No joka tapauksessa sain siitä idean: Laitetaan riitapukarit maata kiertävälle radalle viikoksi. Joo joo, kyllä siellä yhteisymmärrys löytyy. Niin aivan; varmistin jo Obamalta, heillä on varastossa yksi käytöstä poistettu avaruussukkula, niin ja Vladimir lupasi, että Mirriltä löytyy sen verran tilaa, että kyllä sinne muutama ministeri mahtuu. No terve vaan sitten, tavataan täysistunnossa. Nyt täytyy rientää Jennin kanssa runoiltaan”



sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Nukkumatin paluu

Vladimir Putinin Venäjän on arveltu haikailevan jo kertaalleen kuopatun Neuvostoliiton palauttamista maailmankartalle. Tähän pyrkimykseen viittaisi esim. rajojen siirtely Ukrainassa, tunnistamattoman vedenalaisen kohteen vierailu Ruotsin aluevesillä ja mannertenvälisen ohjuksen laukaisutesti noin 400 kilometrin päässä Suomen itärajasta. Viimeisimmän huhun mukaan seuraavana on vuorossa kulttuurivallankumous Saksassa, jonka tuloksena voitaisiin palauttaa vanha kunnon Varsovanliitto Itä-Eurooppaan. Toimitukseemme tulleen tietovuodon mukaan tämä vallankumous aloitetaan lasten avulla:

Kaikki Pikku Kakkosta katselleet muistavat Nukkumatin. Jokaisen jakson lopussa Nukkumatti heitti kameraa kohti unihiekkaa ja sarjan katsominen olikin monissa eräänlainen nukkumaanmenorituaali pikkulapsille.

Nukkumatti-animaatio sai alkunsa Itä-saksan televisiossa ja se on mielletty aika ajoin kiinteäksi osaksi DDR:n propagandaa, vaikka ohjelmassa käsiteltiin useimmiten varsin yleismaailmallisia aiheita. Nukkumatin taustalla nähtiin kuitenkin usein itäsaksalaisia maisemia, ja vierailipa hahmo joskus kommunistisen puolueen juhlissakin. Nukkumatti myös matkaili ohjelmassa paljon ympäri maailmaa, mutta ei koskaan kapitalistisissa länsimaissa. Jotta Nukkumatti ehtisi illan tullen rientää aikavyöhykkeeltä toiselle, oli hänen käytössään avaruusalus.

Saamamme tietovuodon mukaan Venäjällä suunnitellaan Nukkumatin paluuta. Samalla voitaisiin istuttaa lasten mieliin ajatus vanhoista hyvistä neuvostoajoista. Hahmo on tietenkin päivitetty nykyaikaan sopivaksi:

Nukkumattina toimisi labradorinnoutaja ja avaruusalus olisi tuunattu vuoden 1992 Toyota Corollasta. Pahat kielet kertovat, että Temmeksellä asuva insinööri Ollikainen olisi nähty kiihdyttelemässä tojotalla Mankilankylälle johtavalla suoralla ja että auton takapenkillä olisi istunut Tyyne omistajansa kanssa. Silminnäkijöiden mukaan koiran korvalehtien- ja isännän karvareuhkan korvaläppien asento olisi viitannut merkittävien G-voimien vaikutukseen. Joka tapauksessa toimituksemme kiistää tässä vaiheessa väitteet, joiden mukaan avaruusalusta olisi jo testattu Kärsämänkylällä.