lauantai 23. helmikuuta 2013

Kirkkohistoriaa

Topi (kohta 12 v) kertoi ymmärtävänsä hyvin Paavi Benedictus XVI:n päätöstä jäädä viettämään ansaittuja eläkepäiviä ja sulkea twitter-tilinsä. Samaa Topikin on miettinyt useaan kertaan, mutta niin vain on aina käynyt, että sorsastuksen alkaessa sekä minulla että Ullalla on ollut juoksuaika ja isännän mukaan silloin on olemassa riski, että kohta olemme siunatussa tilassa, jos sattuu uroskoira samoille metsästysmaille. Niin että Topi on sitten uhrautunut ja lähtenyt mukaan jahtiin.
 
Kun nyt eläköityvän paavin edeltäjä, paavi Johannes Paavali II vuonna 2005 kuoli, valitsivat kardinaalit keskuudestaan saksalaissyntyisen professorin Joseph Ratzingerin uudeksi paaviksi. Topilla on sisäpiiritietoa siitä, että hän itse ei toivonut tulevansa valituksi. Topin mukaan hän, siis nyt vetäytyvä paavi, joutui astumaan suuriin kahluusaappaisiin. Hänen edeltäjänsä oli nauttinut suurta kansansuosiota aikana, jolloin Itä-Eurooppa vapautui Neuvostoliiton vaikutusvallasta.
 
Mietittiin Topin kanssa, että miltähän paavista tuntuu, kun postilaatikosta löytyy Metsästäjä-lehti, jonka osoitetietoihin on kirjoitettu Joseph Ratsinger entisen "Rooman piispa, katolisen kirkon ylin hengellinen johtaja ja Vatikaanin päämies paavi Benedictus XVI" sijaan. Ja jos käy Halpa-Hallin eräosastolla, niin saa ostaa sen kokoiset kahluusaappaat kuin itse haluaa. Mahtaa olla helpottava tunne.
 
Ja paavin matkathan ovat aina olleet vähän niin kuin työmatkoja ja varsinkaan 1000-luvun alkupuolella oli toisinaan raskastakin, kun ei aina tuntenut itseään tervetulleeksi vieraaseen maahan. Kaikenlaiset keltit ym. alkuperäiskansat eivät aina ymmärtäneet omaa parastaan:
 
PAAVIN TYÖMATKA ISO-BRITANNIAAN V 1054