sunnuntai 9. joulukuuta 2012

K12

Meillä koirilla homma menee niin, että emo suojelee pentujaan liialta väkivallalta murahtamalla. Siis kun roikutaan sisrusten turkissa liian pitkään tai kiskotaan emoa hännästä tai uhitellaan vanhemmille koirille tai ...pieni ärähdys ja kulmahampaiden vilahdus rauhoittaa kummasti.
 
Ihmiset ovat kehittäneet systeemin, jota kutsutaan lainsäädännöksi. Tiiliskiven paksuisista kirjoista voi katsoa, miten voi toimia eri tilanteissa. Sitten on olemassa toinenkin systeemi, jota kutsutaan lain tulkinnaksi - se tarkoittaa sitä, että ollaan eri mieltä siitä, mitä lakitekstillä tarkoitetaan. Tämän Topikin sai kokea itsenäisyyspäivänä. Topilta nimittäin evättiin mahdollisuus katsoa Tuntematon sotilas, koska kuvaohjelmalain mukaan: ” Kuvaohjelman tarjoajan on huolehdittava siitä, ettei kuvaohjelma, jonka ikäraja esimerkiksi väkivaltaaisuudesta ohtuen on 7, 12 tai 16 vuotta, ole tätä ikärajaa nuoremman katseltavana." Ja kaikkihan tietävät, että Topi täyttää 12 v vasta tulevana kesänä. Näin ollen Mediakasvatuskeskuksen mukaan Tuntemattoman sotilaan (K12) voi siis näyttää päivällä alle 12-vuotiaalle, jos hän katsoo sen aikuisen seurassa. Tätähän ei televisiokanava kykene varmistamaan, siksi Tuntematon siirrettiin alkamaan vasta klo 17.00, mikä taas ei sopinut Topille, koska se ei vaan sopinut Topille.
 
Mutkikkaaksi asia meni, kun oikeustieteen tohtori Riitta Ollila kritisoi YLE:n radiouutisissa Tuntemattoman sotilaan lähetysajan siirtoa. Hänen mukaansa sinänsä lainmukaista siirtopäätöstä ei olisi pitänyt toteuttaa eli lakia ei olisi pitänyt noudattaa. Mutta kuitenkin asianmukaista olisi ollut, jos asiaan oltaisiin puututtu jälkikäteen ja annettu varoitus sekä mahdollisesti uhkasakko siltä varalta, ettei lainvastaista toimintaa toistettaisi. Aivan.
 
Päätettiin mekin sitten uhmata lakipykäliä tekemällä oma elokuva Tuntemattomista kaukopartiokoirista. Siinä pääosan esittäjä tuntematon Topi johdattaa tuntemattoman Tuune ja Ullan kohti tuntematonta määränpäätä. Seuraavassa trailerissa näemme kuinka lopen uupuneet tuntemattomat partiokoirat joutuvat tulemaan toimeen tuntemattomilla luonnon antimilla, koska eväät ehdittiin hotkaista kasarmilla jo ennen päiväkäskyä: