perjantai 22. maaliskuuta 2013

Suuri kevätkilpailu

Uskollinen lukijamme Anneli Pattijoelta on tuskaillut kevään hidasta etenemistä. Tavallisesti Raahessa on maaliskuun lopussa saanut kahlata nilkkoja myöten loskassa ja samalla mereltä puhaltava hyinen tuuli on jäähdyttänyt kuumimmat keväiset tunteet, mitkä (ainakin niillä, joilla on sukujuuria Pattijoen ylipäähän) ilmenevät ikkunoiden pesuna, vaatehuoneen siivouksena, lattioiden vahauksena, mullan vaihtamisena kukkiin (ja siinä samalla vaihtuu ainakin olohuoneen verhot), sängyn päiväpeitteen vaihtamisen, sohvan ja nojatuolien siirtämisenä (samalla vaihtuu myös keittiössä astioiden paikka kaapista toiseen), kattolistojen pölyjen pyyhkimisenä jne. Aikaisempina vuosina tähän aikaan on myös otettu aurinkolasit käyttöön, Raahessa ei pelkästään auringonvalosta johtuen, vaan ihan käytännön syystä myös siksi, että näin voi suojata silmiä varmalta raahelaisuuteen liittyvältä keväiseltä ilmiöltä eli liukaudentorjuntaan käytetyn Rautaruukin tehtaan sivutuotteen - kuonan - aiheuttamalta silmien ärsytykseltä. Mereltä puhaltava keväinen tuuli saa nimittäin aikaan pölypyörteitä erityisesti kaupungin keskustan läpi kulkevalla kävelykadulla. Märät sukat ja punaiset silmät - aito keväinen raahelainen veronmaksaja.
 
 
 
Kevään tulon vauhdittamiseksi päätimme julkaista suuren neulontakilkpailun: Neulo oma koira. Ysityiskohtaiset ohjeet labradorin neulomisesta löydät kirjasta Muotovaliot (Sally Muir & Joanna Osborne, Karisto, 2011, s. 80-85). Lähetä neulomasi labbis osoitteeseen Raahen lukio, Merikatu 1, 92100 Raahe ja kirjoita paketin kanteen "Topin suuri kevätneulontakilpailu". Kilpailun voittaja saa palkinnoksi Saludo-paketin. Voittajatyö julkaistaan tässä blogissa, emme palauta palkintosijan ulkopuolelle jääneitä koiria.
 
 
 

 
 
 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Tyynen muutos

Topicorporationsin reality-channel esittää (Topibulagets - det är säkert så - kanalen förevisar):

Tyyne ennen Namusillan leiriä:



Tyyne Namusillan koulutusviikonlopun jälkeen:


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kisastudio

Perustettiin olohuoneeseen Formula1-studio. Minut valittiin avauskilpailun kisatytöksi, koska Ulla on edelleen Helsingissä. Ennen starttia Topi opetti minulle formula-perussanastoa:

Läp = Kierros. Australiassa ajetaan ylösalaisin.
Stintti = Kierrosmäärä, joka ajetaan vaihdetuilla renkailla.
Pit-stop = Seuraa stinttiä. Mahdollisuus lyhyeen kahvitaukoon ennen seuraava stinttiä.
Tsäännssirein = Voi olla, että tulee sade.
Daunforce = Pitää auton radalla.
Sikaani = Kaarre. Ferrari käyttää synonyymiä curve destra tai curve sinistra.
Race was good, but the car was bad = Tämä lause osoittaa, että kuljettaja kykenee analysoimaan ajosuoritustaan. Käytettään ainoastaan silloin, kun useampi kisa on mennyt huonosti.
Gridgirl = Tyyne.
Varikkomuuri = Täällä voi takoa päätä seinään huonosti menneen kisan jälkeen.
Bodium = Täällä on pidettävä lippalakkia päässä hyvin menneen kisan jälkeen.
Verot ja ansiotuloista maksettavat sivukulut = Ei kuulu formulasanastoon.



Laumamme (ja Sauli) onnittelee Kimiä vuoden 2013 avauskisan voitosta.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Retroa

Topia huolestuttaa Hanhikiven atomivoimalan tilanne, mukana olevat tahot ovat alkaneet epäröidä hankkeen tulevaisuutta. Toisaalta Topi on sitä mieltä, että jos pitäisi lyödä vetoa siitä, kumpi voimala valmistuu aikaisemmin - Olkiluoto 3 vai Hanhikivi - niin Topi pistäisi kaikki Topicorporationsin osakkeet likoon Pyhäjoen voimalan puolesta. Tämä siksi, että ilmassa on selvää retro-Neuvostoliittomeininkiä; vuoden kuluttua (maaliskuussa 2014) tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta siitä, kun allekirjoitettiin valtioiden välinen sopimus Neuvostoliiton teknisestä ja taloudellisesta avusta terässulaton rakentamiseksi Raaheen. Ja kuten kaikki tietävät, Raahen kaupunki omistaa maata tulevan atomivoimalan läheisyydessä. Jo kertaalleen kuopattu YYA-sopimus on jälleen saamassa uutta puhtia, kun Fennovoima - tulevan idänkaupan juhlavuoden kunniaksi - ilmaisi kiinnostuksensa venäläisen Rosatomin ydinvoima-osaamisesta. Ja koska Suomen Säteilyturvakeskuksen entinen johtaja Jukka Laaksonen työskentelee samaisen yhtiön palveluksessa, oli maiden läheisten suhteiden vuoksi luontevaa tarjota Rosatomille pientä osakkuutta Fennovoimasta. Vaikka julkisuudessa on spekuloitu, että Fennovoimalla olisi vaikeuksia hankkia riittävästi rahaa voimalan rakentamiseksi, kiistää Topi väitteet jyrkästi: tarvitaan vain Himasmaista asennetta, niin alkaa euroja löytyä.
 
Lisäksi Roasatomin liittyminen hankkeeseen voitaisiin varmistaa Kekkosen tunnetuksi tekemällä metsästysdiplomatialla, siihen aikaan hyviä ja luottamuksellisia suhteita pidettiin yllä Suomen ja Neuvostoliiton valtiomiesten epävirallisissa neuvonpidoissa nuotion äärellä.  Venäjän mahtimiehet Putin ja Medvedev tänne hirvenpyyntiin, muutama mukava koira nuotiokaveriksi säteilemään hyvää tahtoa, niin se on sitten siinä.
 
 
 
 
 

lauantai 23. helmikuuta 2013

Kirkkohistoriaa

Topi (kohta 12 v) kertoi ymmärtävänsä hyvin Paavi Benedictus XVI:n päätöstä jäädä viettämään ansaittuja eläkepäiviä ja sulkea twitter-tilinsä. Samaa Topikin on miettinyt useaan kertaan, mutta niin vain on aina käynyt, että sorsastuksen alkaessa sekä minulla että Ullalla on ollut juoksuaika ja isännän mukaan silloin on olemassa riski, että kohta olemme siunatussa tilassa, jos sattuu uroskoira samoille metsästysmaille. Niin että Topi on sitten uhrautunut ja lähtenyt mukaan jahtiin.
 
Kun nyt eläköityvän paavin edeltäjä, paavi Johannes Paavali II vuonna 2005 kuoli, valitsivat kardinaalit keskuudestaan saksalaissyntyisen professorin Joseph Ratzingerin uudeksi paaviksi. Topilla on sisäpiiritietoa siitä, että hän itse ei toivonut tulevansa valituksi. Topin mukaan hän, siis nyt vetäytyvä paavi, joutui astumaan suuriin kahluusaappaisiin. Hänen edeltäjänsä oli nauttinut suurta kansansuosiota aikana, jolloin Itä-Eurooppa vapautui Neuvostoliiton vaikutusvallasta.
 
Mietittiin Topin kanssa, että miltähän paavista tuntuu, kun postilaatikosta löytyy Metsästäjä-lehti, jonka osoitetietoihin on kirjoitettu Joseph Ratsinger entisen "Rooman piispa, katolisen kirkon ylin hengellinen johtaja ja Vatikaanin päämies paavi Benedictus XVI" sijaan. Ja jos käy Halpa-Hallin eräosastolla, niin saa ostaa sen kokoiset kahluusaappaat kuin itse haluaa. Mahtaa olla helpottava tunne.
 
Ja paavin matkathan ovat aina olleet vähän niin kuin työmatkoja ja varsinkaan 1000-luvun alkupuolella oli toisinaan raskastakin, kun ei aina tuntenut itseään tervetulleeksi vieraaseen maahan. Kaikenlaiset keltit ym. alkuperäiskansat eivät aina ymmärtäneet omaa parastaan:
 
PAAVIN TYÖMATKA ISO-BRITANNIAAN V 1054
 

torstai 21. helmikuuta 2013

Hevosta

Viime viikolla maapalloa uhkasi asteroidin törmääninen planettaamme ja Pohjois-Korea harjoitteli atomisotaa uudella ydinkokeella.. Asioista uutisoitiin YLE:n pääuutislähetyksessä pariinkin kertaan. Mutta alkuviikosta paljastui ultimate-katastrofin uhka, hevonen. Hevosta oli nimittäin löytynyt ainakin Findus-tuotemerkin lihatuotteista.

Koska kyseessä on nyt todellinen yhteiskuntajärkytystä aiheuttava kriisi, huomioitiin se ansaitusti eri medioissa; hevosesta puhuttiin aamu-tv:ssä, a-Talkissa, Ylen-, MTV3:n, Nelosen uutisissa, Helsingin Sanomissa, kaikissa maakunnallisissa lehdissä ja Alma-median omistuksessa olevissa paikallislehdissä - tulevalla viikolla hevonen huomioidaan kaikkien perhe- ja naistenlehtien henkilöhaastatteluissa ja myös eri sähköisissä medioissa. Hevonen saanee myös jälkihuomiota siinä vaiheessa, kun televisioon raahataan kaikkien alojen asiantuntijoita eli dosentteja kommentoimaan hevosta eri näkökulmista.



Topi kertoi, että hevonen on kuin Alien-elokuvan loinen, se voi löytyä mistä tahansa. Aamulla heräsin vaatehuoneesta kuuluvaan kauhunsekaiseen huutoon: isäntä oli löytänyt vaatehuoneen hyllyltä Black-Horse kalsarit.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Meteoriitti

Arto Temmekseltä saapui isännän vieraaksi jänismetsälle Kärsämänkylälle. Mukana oli myös Mira; beagle - jäniskoirien aatelia. Koska Ulla lähti Raahessa vietetyn toipumisloman jälkeen takaisin Helsinkiin ja minulla on juoksuaika pahimmillaan, oli jälleen Topin momentum päästä mukaan jahtireissulle. Ei aikaakaan, kun Miran haukku alkoi kuulua lumisesta metsästä. Sinnikkäitä nuo beaglet, puoli metriä upottavaa lunta on niille vain hidaste. Ainakin kertaalleen tutkapannan signaali katosi, kun Mira upposi pää edellä metsäojaan. Arto nosti Miran hännästä takaisin jäljelle ja taas mentiin.
 
Kaikki sujui hyvin, kunnes Topi katosi. Ei auttanut huutelu tai viheltäminen. Topia käytiin etsimässä sieltä, mihin auto oli jätetty - ei jälkeäkään. Ei auttanut muu kuin lähteä uudestaan kävelemään omaa jälkeä pitkin ja sieltähän Topi löytyi keskeltä suurta hakkuuaukeaa. Topi kertoi nähneensä ohi kulkevat, autoa kohti tarpovat ystävät, mutta oli siinä vaiheessa vielä päättänyt seurata tilannetta.
 
KATSE TAIVAALLE
Topi perusteli ratkaisuaan sillä, että aina kun näkee taivaalla loistavan tulipallon, kannattaa ottaa rauhallisesti ja seurata tilanteen kehittymistä. Kyseessä ei nimittäin välttämättä ole aurinko, sen sijaan se voi olla meteoriitti tai jopa asteroidi. Siperiassa sellainen oli pari päivää sitten osunut maahan aiheuttaen suurta tuhoa.