Topi muutti meille Nurmeksesta Donnan kennelistä kesällä 2001. Ja jo melko pian kävi ilmi, että kyseessä oli positiivisella tavalla omapäinen ja erikoinen yksilö. Topilta puuttui noutajille tyypillinen miellyttämishalu lähes tyystin. Topi ei pentunakaan viihtynyt sylissä rapsuteltavana - päin vastoin - se halusi tehdä yllätyshyökkäyksiä; pieni näykkäisy lattialla päiväuniaan vetelevän isännän varpaasta ja sitten karkuun. Mukavaa sen mielestä oli myös roikkua pihalla leikkivien lasten hihasta tai yrittää kampittaa perheen äiti keskellä kävelykatua tarttumalla molemmilla etukäpälillä jalasta kiinni.
Novascotiannoutajien vertaaminen Ferrariin on osuva; punainen ja nopea. Siis myös oppiminen oli nopeaa, jos se oli mukavaa ja palkitsevaa koiralle itselleen. Toisinaan päätöksenteko kuitenkin kesti tovin: esimerkiksi Topi opetettiin jo pentuna nukkumaan kodinhoitohuoneessa "omassa huoneessaan." Kunnes se päätti parin vuoden ikäisenä, että nyt riitti - jostakin syystä Topi regoi sen jälkeen käskyyn "omalle paikalle" syöksymällä sängyn alle piiloon. Usein Topi tarvitsi miettimisaikaa myös sorsametsällä. Sen mielestä parasta maailmassa oli etsiä saalista: Mitä hanhalampi maasto ja vaikeammin löydettävä saaliseläin oli - sitä uskomattomampia suorituksia Topi esitti. Harkintaa Topi käytti sitten saaliin luovutuksen kanssa: Jos saaliin löytäminen oli ollut nykytermein sanottuna "haastavaa", se palautti linnun usein suoraan käteen. Helpon tehtävän jälkeen sain katsella eripituisia "kunniakierroksia" ennen linnun luovutusta.
Topi oli Camelboots-koira, joka viihtyi paljon omissa oloissaan. Tosin jossakin vaiheessa Topi kuvitteli olevansa koiramaailman gigolo, tämä piirre kuitenkin rauhoittui eräänä heinäkuisena päivänä, kun tehtiin pieni lomamatka eläinlääkärin luo. Topille ei myöskään ollut turhan tarkka isännästä; jo varhain se huomasi, että omistaja ei ole ampujana kovinkaan kaksinen ja Topi saattoikin siirtyä jahtitilanteessakin paremmille apajille varsinkin, jos Petri oli mukana. Ja näin Petristä tulikin Topin idoli. Vanhempana Topi oppi kuuntelemaan uutisten sääennustukset ja jos luvassa oli sadetta, niin se tarkoitti sitä, että lenkki voi ihan hyvin jäädä väliin. Silloin kannatti kokeilla temppua, jossa joku perheen jäsenistä meni soittamaan ulos ovikelloa ja sisällä oleva sanoi isoon ääneen, että "Petri tuli", silloin Topi usein syöksyi eteiseen... ja ei muuta kuin hihnaan ja lenkille. Ja kun Topi otti jonkun ystäväkseen, niin huomionosoituksia ei säästelty.
Luulen, että Topi ei viihtynyt Kärsämänkylän kesämökillä. Toisinaan se saattoi kahlata tai uida joen yli ja lähteä kulkemaan kotia kohti, olisiko esi-isissä hieman Lassieta? Tai sitten se saattoi viettää koko päivän puupinon alla. Sieltä se saatiin pois, kun "näyteltiin", että nyt ollaan lähdössä kotiin ja avattiin auton takaluukku. Ylinäyttelemisen Topi vaistosi heti. Ja autossa Topi viihtyikin, sen mielestä oli varmasti mukavaa katsoa vaihtuvia maisemia tai liikennevaloissa takana olevan auton kuljettajaa suoraan silmiin tuijotuskilpailuna, Topi voitti aina.
Vaikka Topi oli itsenäinen ja itsepäinen, se tuli hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja erityisesti Topi piti pennuista; ehtihän se elinaikanaan kasvattaa kaksi labradorinnoutajaakin.
Topi sai elää pitkän ja hyvän elämän terveenä. Koimme tapahtumarikkaita metsästysretkiä ja Topi toi iloa ympärilleen. Topin voimat alkoivat aluksi lähes huomaamatta hiipua viimeisen vuoden aikana; se vietti yhä enemmän aikaa omissa oloissaan "toimistossaan" saunan lauteiden alla. Topin olemuksesta näki, että se ei voinut hyvin ja sairaudet alkoivat vaivata. Viimeisen kerran Topi oli mukana sorsan metsästyksessä syyskuussa 2013, ikää oli kertynyt jo kunnioitettavat 12 vuotta.
Topi sai nukkua pois räntäsateen saattelemana 31.12.2013. Samana tulvatalvena, jolloin Fennovoima ja Rosatom ilmoittuivat tehneensä sopimuksen ydinvoimalan laitostoimituksesta Topin metsästysmaille.
 |
| Topin viimeiset noudot Manunuslahdella. |
