sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kärsämänkylän Roswell

Tapahtumaketju käynnistyi  oikeastaan jo vuonna 1947, kun U.S.A:ssa Roswellin pikkukaupungin asukas William Brazel oli naapurinsa labradorinnoutajan kanssa etsimässä eksyneitä lampaitaan hieman kaupungin ulkopuolella. Sattumalta he osuivat paikalle, missä lojui paljon metallinpaloja. Lisäksi he löysivät lähistöltä kuopan, jota kumpikaan heistä ei aikaisemmin ollut nähnyt. Brazel otti muutamia metallinpaloja mukaansa. Hän päätteli niiden olevan maahan syöksyneen avaruusaluksen jäännöksiä...eikä kestänyt kauan, kun paikalle tulleet sotilaat eristivät alueen ja onnistuivat vangitsemaan humanoidit.
 
 
 
Topin mielestä nyt on käynnissä uusi humanoidien hyökkäys maapallolle ja tukikohtana on Kärsämänkylä. Jotta maailmalla ei leviäisi täysi paniikki, on YLE:ssä koko kuluneen viikon ajan uutisoitu, että Euroopan avaruusjärjestön ESAn tutkimussatelliitti GOCE tulee Suomen ilmakehään ennusteiden mukaan myöhään isänpäivän iltana. Topin mukaan sekä kohde että ajankohta on tarkkaan harkittu.
 
Humanoidien tiedustelujoukot ovat havainneet, että huomaamattomin paikka avaruusaluksen laskeutumiselle on Kärsämänkylä, paikka on keskellä "ei mitään", siellä ei ole myöskään havaittu älyllistä elämää - mitä nyt muutana labradori ja yksi omituinen novascotiannoutaja. Ja koska laskeutumispäivä on sunnuntai - ja vieläpä isäinpäivä - niin saa siinä rauhassa parkkeerata vaikka vähän isommallakin avaruusaluksella.
 
Topi osasi vuotaa valloitusyrityksen YLE:n toimittajalle Petteri Löppöselle jo alkusyksyllä. Vaikka Topin näkö onkin jo kaihin takia heikentynyt, ei se kuitenkaan ole niin huono etteikö Topi  olisi tunnistanut Humanoidien hirvenmetsästäjiksi naamioituneita tiedustelujoukkoja. Johtopäätös oli helppo tehdä; kaikki tietävät, että hirvikanta on alhaisimmillaan moneen vuoteen, mutta "hirvimiehiä" taas ennätysmäärä. Se yksi isäntää kesämökin pihalla jutututtamassa käynyt  "Jussikin" - Topi haistoi heti, että mistä sitä ollaan tultu tähän asti - kysyn vaan.
 
Uhka saatiin torjuttua, kun Topi kertoi Tyynelle, että "ne tulevat syömään ruokasi". Ja sehän oli Tyynelle kuin sodan julistus. Taisi humanoideja ihmetyttää, kun laskeutumisvaloissa näkyi Tyyne odottamassa. Tiedossa on universumissa laajemminkin, että Tyyne on hitaasti lähestyttävä narttu.
 
Luultavasti maanataina uutisoidaan vaatimattomasti, että "sateliitti ei tippunutkaan Suomeen."