keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Uni

Topi kertoi kokeneensa ruumiista irtaantumisen. Siinä Topi oli leijunut taivaalla ja Suomenlahden suunnasta oli lähestynyt valtavia muuttosorsaparvia. Olivat Topilta tiedustelleet uusia pesimäseutuja, koska entisistä joudutaan luopumaan atomivoimalan rakentamisen vuoksi. Topi oli neuvonut, että nopeimmat voivat aloittaa pesimisen juuri niitä varten kaivetun Sorsaparkin lähistöllä heti lumien sulettua, siinä rauhallinen ja turvallinen ympäristö. Ja loput voisivat lentää Rantsilan metsälammille. Topi oli luvannut tulla isännän kanssa niitä tervehtimään elokuussa. Kiitollisina sorsat olivat jatkaneet matkaa, että niin avuliaan noutajan olivat matkallaan kohdanneet.

29.2.2012