sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ilmavaiva

Nyt marraskuun pimeydessä on aikaa kuunnella ihmisten uutisia. Suosikkitoimittajamme on yleisradion Petteri Löppönen, sillä on parhaat jutut. Varsinkin viiden uutiset on ihan huippu. Vaikea siinä on Topinkin olla totisena, vaikka kuinka yrittäisi. Olemme huomanneet, että Petterin taktiikkana on ujuttaa ihmisten arvostamaan pääuutislähetykseen täyttä soopaa. Varmaankin on uutistoimituksessa pitkäveto käynnissä siitä, että menikö lähetys tänään ihan täydestä.
 
ISLANNIN ILMATILA
Perjantaina Petteri kertoi ihan pokkana uutisen, jonka mukaan suomalaiset aloittaisivat Islannin ilmavalvonnan keväällä 2014. Että siis Suomesta lentäisi kolmeksi viikoksi hornetteja Pohjois-Atlantille huolehtimaan siitä, että kukaan ei lennä liian lähellä Islantia. Valvonta olisi sellaista, että jos tuntemattoman Suomen itäisen suurvallan lentokoneet tulisivat lähelle saarta, suomalaiset suhauttaisivat paikalle ja heiluttaisivat siipiä (Topi tarkensi, että siten kuin suoliosuman saanut heinäsorsa), koska niihin ei saa olla kiinnitettynä aseita (Topi tarkensi, että esim. päällekkäispiippuista haulikkoa). Tämän seurauksena tuntemattoman itäisen suurvallan koneet säikähtäisivät ja lentäisivät takaisin kotimaahansa. Hyvä Petteri.
 
Ullan mielestä tuo uutisankka (Topi tarkensi, että uutispuolisukeltaja) oli turhan helppo kaikille, jotka ovat nuoruudessaan hurjalla 1980-luvulla katsoneet Tom Cruisen tähdittämän Top Gun-elokuvan.