keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Lentävät korvat

Topi muisteli sangen kunniakasta, mutta varsin lyhyeksi jäänyttä näyttely-uraansa. Tuomari oli kehunut  rauhallisesta esiintymisestä, älykkäästä katseesta, toiset huomioivasta kehäkäyttäytymisestä ja selkälinjan kauniista kaaresta. Olisi ollut ihan Best in show ilman lentäviä korvia, ne kun tuomarin mielestä olivat osoittaneet liikaa taakse kehää kiertäessä. Topi tiesi sanoa, että syynä oli ainoastaan se, että näyttelypäivä oli liian tuulinen - monien muiden koirien korvat oli teipattu kaksipuoleisella ilmastointiteipillä korvalehtien sisäpuolelta turkkiin kiinni. On kuuleman mukaan näyttelyä harrastavien tiedossa, että Raahessa tuulee aina. Eilen olisi Topikin saanut varmasti sertin, oli nimittäin sellainen tuuli, että olisi siinä korvateipit irronneet kilpakavereilta. Meriveden korkeus oli + 170 cm yli normaalitason ja puita nurin vähän joka puolella.

Tyyne ja Ulla Kuusiluodossa myrskytuhoja katsastamassa.