Kurjet lähtivät syyskuun puolivälissä. Sorsat kuukausi kurkien jälkeen. Nyt on joutsenten vuoro.
Ihan meinasi häntä suoristua säikähdyksestä, kun kuulin isännän sanovan: "Tyyne-tyttöseni, nyt on aika sinunkin lähteä". Topin lähdöstä olen kyllä kuullut vitsailtavan, mutta se hetki on siirretty ainakin vuoteen 2020, Topihan aikoo nähdä uuden atomivoimalan toiminnassa. Kyseessä olikin metsäretki tuntemattomaan Ultima thuleen - Kärsämänojan maisemiin.
Siinä sitten mentiin koskemattomassa luonnossa, vain me kaksi. Ainoastaan susilauman ulvonta Heponevan takana rikkoi hiljaisuuden. Matkalla koimme vastoinkäymisiä, nälkää ja vilua.
Isäntä kertoi, että näillä kairoilla ei ihmisen jalka ole astellut sitten tervanpolton jälkeen. Nyt ollaan omillamme. Toivottavasti kuu valaisee paluumatkamme ja ohjaa takaisin takan lämpöön.
Päätin piristää selvästi kaihomielen valtaamaa isäntää tuomalla hänelle juuri metsästä löytämäni ketsuppipurkin. Opin kuinka nopeasti pienikin asia voi muuttaa tunnelman.
"Jaaha, Tyyne - mennäänpä tuohon tielle ja kävellään suoraan kotiin että ehditään aamukahville".
