tiistai 24. syyskuuta 2013

Guggenheimin paluu

Topi päätti vetäytyä elokuun alussa julkisuudesta vastalauseena sille, että Himasen Sinisestä kirjasta maksettiin 700 000 euroa ilman kilpailutusta. Topikin kun on ottanut kantaa moneen tulevaisuuttakin koskevaan asiaan ilman, että siitä mitään olisi maksettu. Hammasta purren on saunaosastolla seurattu maailman menoa; soteuudistuksen vaalmistelua, kuntatalouden kriisiä, Syyrian sisällissotaa,  Ruotsin kuninkaallisten perheonnea - viimeistä jopa siinä määrin, että Jan-Andersilta tilattiin näytekappaleet Svensk Damtidning-lehdestä. Tänään Topi siirtyi tietokoneen ääreen todetakseen, että vaikenemisen aika on ohi. Guggenheim on täällä taas. 
 
 
Guggenheim yrittää nyt maihinnousua Helsingin Etelärantaan. Alunperin operaation oli tarkoitus käynnistyä 6. kesäkuuta 2014, jolloin olisi tullut kuluneeksi tasan 70 vuotta Normandian maihinnoususta. Topinkin suosikkifilosofi Juhani Tammisen lanseeraama ajatus "momentumista" sai kuitenkin aikaan sen, että Guggenheim-säätiö aikaisti D-dayn lähes vuodella. Tätä Topi tiesi odottaa siitä hetkestä lähtien, kun tieto nokian myynnistä tuli julkisuuteen, Kimi Räikkönen sijoittui kolmanneksi Singaporen F1-kisassa ja Kiira Korven akillesjänteessä havaittiin repeämä. Topi tiesi myös sen, että juuri tällä viikolla YLE:n radiouutisten toimittajana on Petteri Löppönen, joka tunnetaan siitä, että hän onnistui uutisoinnillaan vakuuttamaan suomalaiset Islannin ilmatilan valvonnan tärkeydestä Suomesta löhetettävillä Hornet-koneilla. Kyseessä on siis  Kärsämänkylälläkin tunnettu Suden hetki, mikä vertauskuvallisesti tarkoittaa aikaa varhain aamuyöllä noin kello 3.00–5.00, jolloin ihmisen ajatellaan olevan heikoimmillaan.
 
Maihinnousun toteuttamiseksi Guggenheim-säätiö tarvitsee vain jokusen miljoonan verovaroja. Topin mielestä tuolla rahalla Guggenheim-säätiö voisi rakennuttaa vaikka Guggenheim-vanhainkodin ja järjestää sen asukkaille virkistysmatkoja maailman Guggenheim-museoihin Guggenheim-linja-autolla. Niin ja tarpeeksi Guggenheim-lähihoitajia ja muuta Guggenheim-henkilökuntaa.
 

perjantai 2. elokuuta 2013

Rikos ja rangaistus

Topi kertoi, että nyt myös rikoksen suunnittelusta on tehty rangaistava teko, joten on parasta tunnustaa heti. Rangaistus on tällöin lievempi.  Tässä julkinen tunnustus, tulkaa ja viekää vankilaan, jos näyttö on riittävä:

Suunniteltu rikos nro 1: Varastaminen
Kohde: Nakki
Milloin: Heti, kun se tipahtaa lautaselta lattialle
Motiivi: Ikuinen nälkä ja ahneus
Alibi: Olin tapahtuma-aikaan lenkillä, joten syyllinen on naapurin labraattori

Suunniteltu rikos nro 2: Varastetun tavaran kätkeminen
Kohde: Ullan ääntelevä pallo
Milloin: Heti, kun Ulla jättää sen vartioimatta
Motiivi: Pallon vinkuminen saa aikaan hyvän mielen
Alibi: Puistossa leikkivät lapset kävivät kaivamassa sen pensaiden taakse multaan

Suunniteltu rikos nro 3: Tietovuoto virtsaamalla
Kohde: Kaikki alueen uroskoirat ikään ja ulkonäköön katsomatta
Milloin: Heti, kun juoksuaika alkaa
Motiivi: Hormonitoiminnan aiheuttama
Alibi: Se oli Topin virtsamerkki


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Sammakko suussa ja kärpäsestä härkänen

Käytiin koirakavereiden kanssa Vuolujärvellä harjoittelemassa vesinoutoja, paikalla oli minun lisäkseni Foxi, Kuningas-Aapo, Sinikka ja Sikke. Foxi tiesi kertoa, että myös sisäministeri Päivi Räsänen on jossakin päin aluetta. Tuota en minäkään olisi uskonut ellei Foxi olisi vakuuttanut meitä muita sammakkouutisellaan. Foxi sanoi kuulleensa tulomatkalla radiosta, että kaikkien noutajakoirien suosikkitoimittaja Petteri Löppönen oli uutisoinut Räsäsen päästäneen suustaan sammakoita, joka puolestaan oli johtanut siihen, että tuhansia ihmisiä oli eronnut kirkosta. Topikaan ei osannut selittää tuota tapahtumaketjua muutoin kuin toteamalla, että kuulostaa ihan siltä, että kyseessä on mätäkuun uutinen  - mutta että sammakkolöytö Vuolujärven rannalla on ihan selvä todiste ministerivierailusta.
 
 


Citykoira Ulla tosin twiittasi Hesasta, että otus saattoi myös olla lumpeenlehtien seassa suudelmaa odottanut sammakkoprinssi, joka oli tuomittu elämään rupikonnana lopun elämäänsä, koska eihän näillä rannoilla neitosia juurikaan kahlaile, kun noutajaharrastajat heittelevät lokinraatoja ja dameja ihan häiriöksi asti. Mutta että olisiko nyt sittenkin ollut kyseessä sammakkoprinsessa, koska hallituksessa konnan rooliin ovat päätyneet enimmäkseen naiset kuitittomasta oviremontista, sotesotkusta ja milloin mistäkin? Toisaalta jos Räsänen ajatteli heittävänsä - pesäpallotermein - kärpäsen (missä lukkari saa etenijän poltettua taktisella väärällä), niin käry kävi ja vastaan tuli härkänen.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

topi.fi

Myydään tarpeettomana vähän käytetty Toyotan jäähdytin vm 1992. Sopii esim. hyttysverkoksi tai raastinraudaksi.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Topi tulee taloon

Kaipaatko elämääsi vaihtelua? Tunnetko olevasi hukassa? Eikö nappaa? Jos vastaat kahteen ensimmäiseen kysymykseen "kyllä" ja kolmanteen kysymykseen "ei", niin nyt on once in a lifetime-tilanne/Tammisen lanseeraama momentum...hetki, jolloin elämäsi suunta voi muuttua....Topi etsii viikonloppukotia henkilökohtaisista syistä. Topi on valmis tekemään valinnan: Joko lähteä perheen mukana viikonlopuksi Helsinkiin tai huostaanotto. Topi on valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon. Viikonloppu vieraan kodin saunan lauteiden alla on pienempi paha kuin weekend Helsingissä.
 
 
 
Lähetä vapaamuotoinen hakemus toimitukseemme ja palkinto voi olla sinun. Toimi nopeasti, tarjolla on vain yksi Topi ja yksi viikonloppu.
 

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Tyynen kehräämö

1. Omistatko labradorinnoutajan? Onko perheessäsi niitä jopa kaksi tai useampi? Ja onko laumassanne mahdollisesti myös muun rotuisia koiria, kuten vaikka topimaisia novascotiannoutajia? Jos vastaat edellisiin kysymyksiin "kyllä", siirry seuraavaavaan kohtaan (2).

2. Valitse oikea vaihtoehto:
a) koiriltamme ei irtoa karvaa
b) koiriltamme irtoaa karvaa jonkin verran
c) koiriltamme irtoaa karvaa aivan h......irveästi
Jos valitsit edellisisessä kysymyksessä vaihtoehdon b tai c, siirry seuraavaan kohtaan (3).

3. Olen miettinyt aamuyön synkkinä hetkinä, että
a) karvoista täytyy päästä eroon tavalla tai toisella
b) tämä täytyy vain kestää
c) voin tuunata turboimurin
Jos valitsit edellisessä kysymyksessä vaihtoehdon a, on ratkaisusi Tyynen kehräämö:



Olemme hankkineet käyttöömme rukin, jolla koirankarvat muuttuvat hetkessä arvostetuiksi perinteistä käsityötaidetta edustaviksi hyödykkeiksi. Seuraavassa esimerkkejä koirankarvoista kehrätyistä tuotteistamme: Tuubihuivit, lapaset, nilkanlämmittimet, varpaanvälinlevittimet (sopii erityisesti metsästäjille, joiden varpaat hikoilevat kahluusaappaissa), pipot, myssyt, korvanlevittimet (sopii erityisesti metsästäjille, joiden korvantaukset hiertyvät karvalakin korvaläppien liiallisessa puristuksessa), päiväpeitteet, matot jne.

Nopea toimitus.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Topi
Tyynen kehräämö (Y-tunnus 3345 7-P)
Suurempien erien tarjouspyynnöt Namusillan kennelin kautta

torstai 13. kesäkuuta 2013

Progea

Olen kuullut isännän kommentoivan kehitystäni noutajana sanoilla "hitaasti kypsyvä". Mutta jos jokin kehittyy hitaasti, niin se on hänen oma näkemyksensä Rush-yhtyeen viimeisimmästä levystä Clockwork Angels. Tai nyt taisi käydä niin, että se vaati myös koiramaailmassakin arvostettua kokemusta ja yhteistyötä. Viime kesän Rantsila-matkoilla tuo levy soi tiuhaan auton cd-soittimessa, mutta ainakin pään raapimisen perusteella teos näytti aiheuttavan hämmennystä. Maanantaina Rush konsertoi Helsingissä Hartwall-areenalla ja nyt oli isännän ilme ihan toinen. Konsertti oli tuo kaivattu kokemus ja kun mukana oli myös Mika - englannin kielen asiantuntija - auttamassa sanoitusten suhteen, niin avot. Tosin tuosta ilmeestä voidaan olla eri mieltäkin; ainakin Timon mielestä silmien perusteella isäntä vaikutti enemmän tomaattikauppiaalta kuin tyytyväiseltä Rush-fanilta. Mutta peiliin on katsominen Timollakin: ei sitä kuorsausta kuunnellessa voinut muuta kuin nukkua koiranunta kovalla lattialla.
 
RUSH HELSINGISSÄ 10.6.2013