perjantai 9. joulukuuta 2011

Kriisikokous

Valuuttaturbulenssi, vakausmekanismi, kriisirahasto, IMF ja EKP - helppo nakki, mutta se vivuttaminen menee yli ymmärryksen. Topi sanoi, että siinä on vain kirjoitusvirhe: Ihmisiä kun tuntuu vivuttavan moni asia ja siksi niiden täytyy pitää kriisikokouksia. Mitä suurempi vivutus, sitä suurempi kokous. Viimeisin kriisikokous aiheutui siitä, että Kreikka-nimiseltä valtiolta loppui rahat. Silloin keksittiin, että Kreikkaa voidaan auttaa vivuttamalla.

Suurimmat kriisikokoukset pidetään ulkomailla asti, usein Brysselissä. Siellä sitten keskustellaan siitä, mikä vivuttaa. Vivutus päättyy julkilausumaan ja lopuksi kokoonnutaan yhteiskuvaan, jossa kaikki hymyilevät. Vivutus ei kuitenkaan varsinaisesti pääty siihen. Seuraavaksi keskustellaan siitä, mitä on sovittu. Ja siksi vivutus voi alkaa uudestaan. Onneksi voidaan taas pitää uusi kriisikokous.
Kuva: Timo Rautio
Meitä koirakavereita ei vivuta mikään. Mutta pidettiin kriisikokous ihan muuten vaan. Ja mukavaa oli. Ensin juostiin pitkin metsiä. Sitten otettiin yhteiskuva.



maanantai 5. joulukuuta 2011

Idols-Ulla

Ulla aloitti harjoittelun tammikuun 2012 karsintoihin. Keikkatarjoukset Topin ohjelmatoimistoon.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Kiihdytysnouto


Isäntä oli Tyynen kanssa koulutettavana Oravasaaressa. Oli tullut sössittyä. Kaksikko palasikin kotiin hieman hiljaisena. Topi kertoi tienneensä, että on vain ajan kysymys, milloin lauteiden alta tullaan kyselemään neuvoja.

Topin mielestä hyvään noutoon kuuluu kunnon lähdöt - sitten on varaa löysätä saaliin palautuksessa - Topin kehittämää menetelmää kutsutaankin kiihdytysnoudoksi ja se on laajalti metsästysnoutajien käytössä Nova-Scotian niemimaalla. Siinä kiihdytysvaihe suoritetaan ennen laukausta - sorsa ei ehdi kissaa sanoa, kun jo kölkytellään koiran suussa kohti jahtireppua.


lauantai 26. marraskuuta 2011

Topi-gaala

Perinteinen Topi-gaala järjestettiin tällä kertaa Palokankaan maastossa. Tilaisuudessa palkittiin koirat kahdessa sarjassa: Vuoden pomo ja vuoden tulokas.

Topi voitti vuoden pomo-sarjan yhdeksännen kerran peräkkäin. Ensimmäinen vuosi jäi väliin, koska silloin Topi valittiin vuoden tulokkaaksi.


Tyyne voitti vuoden tulokkaan keltaisen liivin. Tällä kertaa Ulla jäi palkintosijojen ulkopuolelle, mutta ainahan ei voi voittaa. Tosin siitä asiasta Topi oli eri mieltä.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Tyyne online


Tyyne 1 v. 23.11.2011. Merkkipäivän kunniaksi julkaisemme Tyynen haastattelun suorana näin netin välityksellä:

Topi: Kerro lapsuudestasi
Tyyne: Synnyin Jyväskylän lähellä pienessä Oravasaaren kylässä. Pieni kyläyhteisö tarjosi turvallisen kasvuympäristön minulle ja kahdeksalle sisarukselleni.

Topi: Mikä on rakkain lapsuusmuistosi?
Tyyne: Niitä on monta, mutta ehkä rakkain muistoni on se, kun kuulin ensimmäisen kerran papanoiden turpoamisesta aiheutuvan pienen suhinan ruoka-astiasta keittiön pöydältä.

Topi: Kerro nykyisestä isäntäperheestäsi.
Tyyne: Isäntäperheeni on aika tavallinen suomalainen ydinperhe, johon kuuluu isä, äiti ja kolme nuorta.

Topi: Mitä ohjeita antaisit niille pennuille, jotka odottavat luovutusta ja lähtöä uuteen kotiin?
Tyyne: Äitini sanoi minulle pentuna, että jokainen ihminen on otettava vastaan yksilönä hyvine ja huonoine puolineen. Jotta ihmisestä tulisi tasapainoinen, koiran on tarjottava hänelle sopivassa määrin sekä onnistumisia että epäonnistumisia.

Topi: Mikä on lempiharrastuksesi?
Tyyne: Tähän kysymykseen labradorin tulee vastata, että metsästys. Mutta koska en ole saanut siltä alalta toistaiseksi kokemusta, niin toistaiseksi voinen vastata kysymykseen yleisluontoisesti "luonnossa liikkuminen". Toisinaan se voi olla tähtitaivaan ihailu talviyössä, tai Lammennevalta kuuluvat kurkien kutsuhuudot ennen syysmuuttoa täydenkuun valaistessa syksyistä iltaa - tosinaan riittää pieni uintiretki Kärsämänojassa ja sen päälle turkinkuivauskirmailu läheisellä kukkakedolla - vain muutaman esimerkin mainitakseni.

Topi: Mitä odotat tulevaisuudelta?
Tyyne: Tasapainoista labradorin elämää, mihen kuuluu esimerkiksi kaksi ruokakupillista papanoita päivittäin. Mutta myös sitä, että elämä tarjoaa haasteita. Ja tietenkin hyvää tahtoa.

Topi: Kiitos.
Tyyne: Kiitos.
Topi: Päätämme lähetyksen täältä tähän, näkemiin ja kuulumisiin.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Tänä yönä tulee talvi

Tylsää. Isäntäväki on päivät poissa. Minä kodinhoitohuoneessa, Ulla makuuhuoneen sängyssä ja Topi saunassa. Onneksi Topi keksi kuningas-ajatuksen Kuorosodasta. Jokainen ulvoo suosikkikappaleensa ja aina yksi kerrallaan äänestetään ulos:

Topi vetäisi Frederikin kappaleen Tsingis Khan ja tipahti heti. Ulla jatkoi Weather girlsin Halleluja, it's raining men -renkutuksella ja sama kohtalo. Itse esitin tunnelmapläjäyksen Mikko Kuustoselta ja voitto tuli. Topin mielestä se vetosi suoraan sen herkkään sieluun. Ulla protestoi, että jos kilpailu olisi pidetty juoksuaikana, niin sen esittämä kappale olisi voittanut ylivoimaisesti.

Sovittiin, että ulvotaan biisi juutuubiin sitten, kun isäntäväellä unohtuu töihin lähtiessä tietokone päälle:

"Tänä yönä tulee talvi ja tekee mustasta valkoisen. Minä pimeään väsynein silmin katselin tuloa sen. Sinä katosit lokakuun iltaan, syksyn viimeisen valon veit. Sinä menit ja minusta labradorista unettoman koiran teit".

Haapajärven tekoallas odottaa talvea

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Isänpäivä - EVVK

Tuunattiin Ullan kanssa aamulla isännän isänpäiväkorttia.


Oli Ullan kanssa herätessä puhetta, että eipä ole meidän isää kuulunut eikä näkynyt.

Topi huuteli saunasta, että sen isä piti nuorempana jatkuvasti yhteyttä poikaansa; antoi hyviä neuvoja elämää varten ja muutenkin oli kiinnostunut kaikesta mahdollisesta mitä pojalle kuuluu. Sitten lähinnä Topin metsästyskiireiden vuoksi yhteydenpito ikään kuin hitaasti hiipui. Nyt tulee lähetelttyä vain satunnaisia mentaaliviestejä saunan lauteiden alta Itä-Suomeen. Isä kun on jo 13 v ja jälkeläisiä on kohtuulisen runsaasti, liekkö sadan tietämissä. Silti Topin mielestä juuri hänellä on erityinen paikka isän sydämessä.